Ammatillisia tutkintoja ovat ammatilliset perustutkinnot, ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot. Kaikki tutkinnot suoritetaan samalla tavalla. Osaamista hankitaan vain sen verran kuin on tarpeellista. Kun tutkinnon perusteissa edellytetty ammattitaito on hankittu, se osoitetaan pääsääntöisesti käytännön työtehtävissä työpaikoilla näytöissä. Osaamisen arvioivat opettaja ja työelämän edustaja yhdessä.
Ammatilliset tutkinnot antavat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Ammatillisessa perustutkinnossa opiskelija saa ammatillista perusosaamista alan eri tehtäviin sekä erikoistuneempaa osaamista ja työelämän edellyttämän ammattitaidon vähintään yhteen osa-alueeseen. Ammatillisissa perustutkinnoissa on usein osaamisaloja, jotka mahdollistavat erikoistumisen määrättyihin työtehtäviin.
Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Sen suorittaminen peruskoulun jälkeen ilman aiempaa osaamista kestää yleensä noin 3 vuotta. Aiemmat vastaavat alan opinnot ja työkokemus sekä harrastuneisuus huomioidaan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman teossa siten, että osaaminen lyhentää opiskeluaikaa.
Ammattitutkinnossa opiskelija saa alan ammattityöntekijältä vaadittavaa ammattitaitoa, joka on perustutkintoa syvällisempää tai kohdistuu rajatumpiin työtehtäviin. Suositeltavaa monille ammattitutkinnon aloille on noin 3 vuoden työkokemus tai alalta suoritettu perustutkinto. Koska näin ei ole kaikilla aloilla, on tärkeää tarkistaa pääsyvaatimukset hakuvaiheessa.
Ammattitutkintoa suorittamaan voi hakeutua ilman ammatillista perustutkintoa, jos on tarvittava osaaminen hallussa. Ammattitutkintojen laajuus on 150 tai 120 osaamispistettä ja sen suorittamisen aika riippuu henkilökohtaisesta opiskelusuunitelmasta.
Erikoisammattitutkinnossa opiskelija saa työelämän tarpeiden mukaista ammattitaitoa, joka on ammattitutkintoa syvällisempää ammatin hallintaa tai monialaista osaamista. Erikoisammattitutkinnossa opiskellaan alan vaativimpien tehtävien hallinta. Erikoisammattitutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä.
Erikoisammattitutkinto on yleensä tarkoitettu henkilölle, joka on alan peruskoulutuksen jälkeen kehittänyt ammattitaitoaan ja hankkinut vankan työkokemuksen alalta. Suositeltavaa on, että on työskennellyt alalla ammatillisen perustutkinnon jälkeen vähintään 5 vuotta. Erikoisammattitutkintoa suorittamaan voi hakeutua ilman ammatillista perustutkintoa, jos on tarvittava osaaminen hallussa.
Ammatillisia tutkintoja on satoja
Tutustu ammatillisiin perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin ePerusteet -palvelussa.
Kommentit
0 kommenttia
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin.